perjantai 11. lokakuuta 2013

Syksyä ja kransseja


Syksyn väriloisto alkaa olla lopuillaan. Muutama kylmempi yö vei viimein vielä jokin päivä sitten komeasti kukkineet auringonkukat mennessään. Kehäkukat nostin kukkapenkistä tänään pois, ne olivat jo parhaansa antaneet. Takapihan lepät pudottivat tänään loputkin lehtensä nurmikolle, joka on nyt aivan keltainen.  Tekisi mieli istua pihalla tovi ja ammentaa sisäänsä näitä värejä, jotta jaksaisi sitten tämän tulevan pimeän jakson.



Syksyn kunniaksi piti tehdä itsellekin oveen kranssi. Olimme lasten kanssa kesällä olleet risusavotassa, tai no, pajusavotassa. Huomasimme siinä sivussa, että aika oli otollinen pajunkuorintaan! Otimme ison kasan pajurisuja kotiin ja istuimme tovin portailla pajuja kuorien. Valkoiset pajut vein autotalliin kuivumaan, talvea ja inspiraatiota odottamaan. Kuoret tuumasin jo hetken epähuomiossa heittää pois...Seuraavana päivänä vasta hoksasin kokeilla kranssin pohjan tekoa näistä kuorista, joita oli kertynyt aika kasa. Pienen kasan aina niputtamalla ja rautalangalla yhteen sitomalla sain aikaiseksi ison kranssinpohjan, jonka jätin ulos kuivumaan. Paras tulos olisi tullut, jos kuoret olisi sitonut heti kuorimisen jälkeen, sen verran nopsaan ne olivat vuorokaudessa jo kuivuneet. Oppia ikä kaikki! Kranssi muutti ulkona kuivuessaan väriäkin - siitä tuli kauniin punaruskea. Syksyn värien innoittamana pujottelin kalastajalankaan huopapalloja ja kieputin ne kranssin ympärille. Keskelle vuolin männynkaarnasta vähän isomman sydämen. Tällä kertaa sydän onnistui ilman haavoja! Alan oppia selvästi...







"Toteuta omat unelmasi, 
laula omia laulujasi, 
tanssi omia tanssejasi. 
Luo asioita omalla sydämelläsi ja 
nauti täysillä elämäsi matkasta."

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletpas tehnyt niin kauniin kranssin ja miten ihanan väriset nuo huopapallot jotka sopivat täydellisesti "syksyiseen kranssiin ja piste iin päälle tuo kaarna-sydän:))
luin tuota runoa ja aattelin ei voi olla totta,;)miten sattuikin just sama runo ku kortissa...tämä ikä :))
minusta oli hyvin puhutteleva:)
Nyt on tänä syksynä ollu ihana ruska,ei mistään väripurkista saa niin kauniita kuin vaahtera tai haavan lehdet:) ovat olleet.
hyvää viikonloppua!
nautitaana heleästä syyssäästä ja loppuruskasta!
-lumiukko-

Tuulenpesä kirjoitti...

Tattista Lumiukko! Oikeassa olet, ruska on tänä syksynä ollut todella kaunista. Värejä on ollut ja kauan aikaa, nyt taitaa vain olla kaunein aika jo ohi. Tuo runo oli todellakin koskettavat, kunpa muistaisimme nuo lauseet aina täällä elämän polkuja tallatessamme! Kaunista viikon jatkoa sinullekin!