Perhosia ei ole vielä paljoakaan näkynyt ulkosalla, kumma juttu. Köynnöskehikkoon ilmestyi kuitenkin risuperhonen!
Elämä on viime aikoina keskittynyt ulkosalle. Ja se näkyy kesän ajan myös blogissanikin, niin kuvissa kuin teksteissäkin. Pitkän, pimeän talven jälkeen on ilo möyriä kasvimaalla, kitkeä kukkapenkistä rikkaruohoja, ihmetellä kaikenmaailman ötököitä lasten kanssa ruohonkorsissa, kerätä voikukkia maljakkoon (silläkin uhalla, että ne nuupahtaa samana päivänä!)...
Vanha, aikaa nähnyt kasvihuoneeni kuskattiin uudestaan pihallemme. Se sai vielä jonkun vuoden jatkoaikaa, kun emme ehtineetkään kasata toista, uudempaa huonetta. No, pääasia jotta lämpö pysyy sisällä! Ja johan siellä onkin monenmoista jo kertynyt: paprikaa, tomaattia, kurkkua, melonia, kurpitsaa (jotka kylläkin joutavat ulos kasvamaan ilmojen vielä lämmettyä lisää) ja kukantaimia...Pihalla odottaa viinirypäle, Zilga, ístuttamista. Pari maissiakin tuli puutarhalta kotiin, niille toivon lämmintä ja kuivaa kesää!
Lauantaina olisi tiedossa perennanvaihtotapahtuma. Pitänee huomenna tutkia pihaa sillä silmällä, jotta mikä perenna vaatisikin jo harventamista...Lämpimiä ilmoja toivotellen puutarhahommiin toivotellen!
Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää.