tiistai 20. tammikuuta 2015

Tapettitaulu

Jokin aika sitten tuunailin vanhasta ikkunanpokasta taulun olohuoneemme seinälle liimaamalla siihen kaupasta ostetun valmiin tarratekstin. Mutta nyt kyllästyin siihen. Jotain muuta piti pokaan kehitellä. Väriä, jotta se erottuisi seinästä.


Niinpä revein tekstit irti ja pyyhälsin paperivarastolleni. Joskus aikoinaan olin saanut rautakaupasta vanhoiksi menneitä tapettimallikansioita, joista löysinkin sopivat kuviot (ja tarpeeksi suuret palaset) tarkoitukseeni. Leikkasin kolme samankokoista arkkia samasta mallisarjasta, jolloin sain tauluun yhtenäisen ilmeen. Ylimmäisessä ruudussa on kasvi/lintuaihe sinisellä pohjalla, keskimmäisessä sama kuvio vihreällä pohjalla ja alimmaisessa ruudussa samasta sarjasta kaislikko/ruohoaiheinen kuvio.


Paperiarkit kiinnitin yksinkertaisesti ikkunan taakse maalarinteipillä. Ja siinä on valmiina uusi taulumme - ja aikaa meni noin puoli tuntia :) Ja tästä tykkään huomattavasti enemmän kuin aikaisemmasta tekstitaulusta! Värikästä viikonjatkoa kaikille!




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kärpäsen tuunausta ja piimälettuja

Vuosia, vuosia sitten tein siskonpojalle seinäkoristeeksi ison kärpäsen. Leikeissä tämä ötökkä oli jo vähän kärsinyt ja tuumasin vähän entrata sitä. Runko, jonka tein paperimassasta, sai nyt mustan värin sekä ripauksen kultaa. Sukkahousuista tehdyt siivet saivat myös vähän mustaa kaveriksi. Teenhaudutuspallot (silmät) oikaisin ja suoristin. Väänsin paksusta rautalangasta uudet jalat, jotka värjäsin myös mustiksi. Siivet saivat vanhoista kultaisista napeista koristeet, "häntäpäähän" liimattiin vanha sormustin. Näin pörriäinen sai vielä hetken lisää aikaa leikkeihin...


Viime aikoina on kovasti puhuttu mm. suomalaistenkin poisheittämästä ruokamäärästä. Se on valtava. Vaikka meidän taloudessa on komposti, johon voin ruokajätteemme laittaa, ongelma ei siltikään häviä mihinkään. Itsekin olen huomannut, että ruokataloudessa pitäisi olla paljon suunnitelmallisempi, huolellisempi ja luova. Luova mm. ruoantähteiden kanssa....

Tässä yksi ohje, johon sain lorautettua piimäpurkista loput juomat:


PIIMÄLETUT
2 kahvikuppia piimää, 1 kahvikuppi sokeria, 2 munaa, 2 tl soodaa,
3 kahvikuppia vehnäjauhoja, vaniljasokeria. 
Sekoitetaan kaikki aineet ja annetaan turvota jonkun aikaa,
paistetaan lettupannulla, nautitaan hillon kera. 

Näistä lettusista tuli niin makeita, että ne syötiin meidän perheessä ilman hilloa ja sokeria! Herkullista viikonjatkoa kaikille!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Adressin tekoa

Jos elämään mahtuu paljon iloa, mahtuu siihen monesti suruakin. Nyt jouduin tekemään ystävälleni suruadressin.

Olen halunnut tehdä suruadressit itse, näin niistä saa henkilökohtaisemman ja persoonallisemman. Lähtökohdaksi olen tavannut ottaa valkoisen/luonnonvalkoisen, paksun kartongin kanneksi ja samaa sävyä olevan ohuemman paperin sisäsivuksi.


Yleisilmeen olen pitänyt hillittynä ja yksinkertaisena. Nyt liimasin kanteen kauniin pienen "kakkupaperin", josta tuli talviset lumihiutaleet mieleeni. Keskelle liimasin kukan kuvan, joka myös mielestäni sopi vuodenaikaan.




Kulmiin tein koristeet Fiskarsin Scrap Boss-kohokuviointilaitteen avulla. (Tällä välineellä saa näppärästi erilaisten valmiiden koristelevyjen avulla kohokuvioita askarteluun.) Sisäpaperin liimasin kevyesti selästä kiinni kanteen paperiliimalla. Kultaisesta virkkauslangasta virkkasin vielä nauhan selkään, joka myös pitää paperit kiinni toisissaan.

Värssyjä adresseihin löytyy nykyään monestakin paikasta, mm. erilaisista värssykirjoista ja netistä, vaikka hakusanalla "suruvärssy". Tässä muutama linkki:

www.kuolinilmoitukset.fi
callankukka.fi/varssyt
www.hautajaisjuhlapalvelu.fi/suruvarssyja
www.kataisenkukka.fi/varssyt.php
www.huiskula.fi
www.positiivarit.fi/suru


Mihin päättyvi tie?
Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.
Meri, taivas ja maa kaikki, kaikk’ katoaa -
kuinka säilyisi sielu ihmisenkään?
Mut unessa niin armas on ajatella noin:
Viel’ kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi
ja huomentuulet tuntureilta henkää.
Eino Leino