lauantai 25. tammikuuta 2014

Nukkekoteja ja nukkekoteja

Meillä on lasten kanssa yksi ikuisuusprojekti, nimittäin nukkekoti. Ostin tämän puisen nukkekodin noin kolmisen vuotta sitten, eräs vanhaherra tekee näitä naapurikunnassa. Itsestä tuntuu, ettei koti ole valmistunut paljonkaan vaikka toisaalta...maalasin puuvalmiin kodin kokonaan ylijääneillä talomaaleilla ulkoapäin samoilla väreillä kuin oma kotimme on. Lattiat ja osa seinistä on maalattu, jopa tapetoitu. Ostin myös samalta nukkekodin tekijältä kasan puuvalmiita huonekalujakin, niitä ollaan maalattu sitten askartelumaaleilla. Ja koskapa tämä on aivan lasten leikeissä mukana, olen yrittänyt (liekö onnistuin?) käyttää enemmän värejä kuin olisin "itselleni" tehnyt. Vaatimaton nukkekotimme valmistunee pikkuhiljaa, etsii tyyliään ja asukkejaan...







Onpa minulla haaveena ihan äidin oma nukkekotikin. Sitä varten ostin joskus heräteostona kirpparilta tämän tyylihuonekalun sekä muita tilpehöörejä. Joudunpa vain ajanpuutteen (ja tilanpuutteen) vuoksi toteamaan, että taitaa jäädä haaveeksi. Ehkä teen pikkaraiseen vitriinikehykseen pikkaraisen kamarin, seinälle ripustettavaksi - kaikkia haaveita ei ole tarkoitettu toteutettavaksi vai onko?


Mutta meidän naapurin täti on toteuttanut haaveensa! Tässä kuvia hänen yli 10 vuoden projektistaan, valmiiksi nukkekoti ei kuulemma ikinä tule! Jospa minunkin vitriinikaappini on laajentunut kymmenen vuoden päästä näihin mittoihin...
















Pari linkkiä niille, jotka haluavat toteuttaa myös nukkekotihaaveensa: nukkekoti Väinölän blogi http://maria-malmstrom.blogspot.fi/  sekä nettikauppa Nukkekoti ja Lelu, www.nukketalo.net.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! 
Ps. Tekniikka ja tietokoneet ovat olleet viime aikoina minua vastaan - siitä johtuen en ole päässyt vastaamaan lukijoille, jotka ovat jättäneet sivuilleni kommentteja - pahoittelen kovasti! Yritän ratkaista ongelman mahdollisimman pian!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Tekemättömien töiden tupa


Pitkästä aikaa olen tuumannut tehdä jotain ihan itselle ja omaan kotiin! Mielenkiintoa olisi tehdä vaikka ja mitä, niinpä sitä on tullut aloitettua montakin projektia. Josko niistä joku joskus valmistuisikin. Ostin jokunen vuosi sitten ryijykankaan haaveissani tehdä portaikkoomme ihan itse ryijyn. No, nyt kaivoin kankaan esille ja sain jo ommeltua sivureunat kanttinauhalla. Aihetta vain vähän aikaa mietein....kunnes näin tyttäreni piirtelevän perhosia! Äidin toiveesta tyttö piirsi useammankin perhosen ja niistä yhden valitsin sitten malliksi. Nyt pitäisi sitten penkoa läpi lankavarastot (joita on kertynyt!). Seuraava askel olisikin aloittaa itse ryijyn ompelu....


Jostain alesta tuli taasen joskus ostettua Tilda-aiheinen ompelutyö. Luulin pakkauksessa olevan lankojen mukana, vaan eipäs ollutkaan. Ehkäpä sen takia aloittaminen on viivästynyt, kuka tietää. No, muistin jotta minulla oli jostain kangaskaupan "tästä saa ottaa" -korista löydetty lankamallistokortti - siinähän minulle erivärisiä lankoja! Itse ompelutyö on niin pieni, ettei sekään haittaa, kun mallilangat ovat aika lyhyitä.


Ja vuosi sitten ostin itselleni punaista ontelokudetta tarkoituksena tehdä sohvatyynyt. Sain virkattua jo ensimmäisen tyynyn, kunnes totesin toisen tyynyn kohdalla ettei kude riitäkään toiseen....ja tietenkään samanväristä kudetta ei täältä meiltä löydy! No, yksi tyyny on siis punainen, yksi puna-valkoinen ja kolmas tulee olemaan valkoinen.


Kuteita on muutenkin pyörinyt työhuoneeni nurkissa "riesaksi" asti, jotta päätin "tuhota" niistä osan kylppärin mattoon. Tähän laitan sekaisin lakanoista revittyjä kuteita sekä trikookuteita, joita löysin kirpparilta syksyllä. Katsotaan nyt saanko näistä mitään tänä vuonna loppuun asti - kevät kohta kurkkii jo nurkan takaa! Ja silloin pitää iskeä taas sormensa multaan...

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vyötärönmetsästäjän pitsa


Jotenkin kummasti aina tähän aikaan vuodesta joka media toitottaa vyötärönmetsästämisestä. Laitanpa minäkin siis korteni kekoon. Tässä teille pitsapohjan ohje, jonka löysin jokunen vuosi sitten karppaajien sivuilta. Se on mahdottoman yksinkertainen tehdä ja todella ruokaisa.

VYÖTÄRÖNMETSÄSTÄJÄN PITSA(POHJA)
purkillinen maitorahkaa
juustoraastetta noin pari desiä
2 kananmunaa
4 rkl vehnä- tai kauraleseitä
3 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja

Nämä kaikki sekoitetaan löysäksi taikinaksi, joka muotoillaan pitsapohjaksi leivinpaperille. Pohjaa paistetaan 200 asteessa ensin 10 minuuttia, jonka jälkeen lisätään täytteet. Pitsaa paistetaan vielä toiset 10-15 minuuttia. Olisin kuvankin laittanut eilen tekemästäni pitsasta, vaan se hävisi jo parempiin suihin (salamia, ananasta, paprikaa, juustoa..). Itse olen tykännyt laittaa  punaista pestoa ketsupin sijaan pohjan päälle. Pestosta tulee sopivasti lisää makua ja särmää pitsaan.


Metsästit sitten vyötäröä tahi et - hyvää ruokahalua ja mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle!