keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pakastimen tyhjennystä

Tulipa mieleen mansikankukkia katsellessani, jotta pakastinta voisi tyhjentää reippaammalla tahdilla. Niinpä tein yhden erän pakkaseen jääneistä mansikoista ja tuoreesta raparperista mehua. Tänään tehtiin kipollinen puolukkahyvettä. Mitähän huomenna...?


Ilmat vaihtuivat varmaankin sitten siihen normaaliiin suomalaiseen kesään. Villasukat piti kaivaa uudestaan kaapista esille. Kynttilät laitoin kasvihuoneeseen yöksi palamaan ja pihalla daalian peitin saavilla. Toivottavasti yöstä ei tule kovin kylmä. Taidan mennä nyt juomaan kuumaa teetä ja herkuttelemaan puolukkahyvettä.

Tässä teillekin puolukkahyveen ohje, jos haluatte pakastinta tyhjennellä:

2 dl puolukoita survottuna
2 rkl sokeria
2 rkl talkkunaa
1 dl maitorahkaa
1 dl kermaa vaahdotettuna

Sekoita kaikki aineet keskenään ja herkuttele.


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tikapuita pitkin taivaaseen


Betonikausi aloitettu. Säät ovat suosineet tätä harrastusta, vaan eivät blogin kirjoitusta. Ukkonen vei modeemin, siksipä pieni luova tauko kirjoittamisessa...


Pieniä puutöitäkin on ehditty jämäpuista tehdä lasten kanssa. Kultahumala sai avukseen tikapuut taivaaseen.



maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lisää romua puutarhaan



Tämä vanha pesuallas löysi tälle kesälle paikan kasvimaan laatikon reunasta. Mitään syötävää en uskaltanut siihen istuttaa, sen verran monta maalikerrosta altaassa oli. Laitoinkin viimeisen krassintaimet sinne asustamaan.

Lämpimät säät jatkuvat. Kaikki on kasvanut valtavasti, tuntuu että kesä olisi jo pitkälläkin!



lauantai 1. kesäkuuta 2013

2.6.2006


Hillittömästi kaipaamatta
et kykene lentämään
mahdottoman
tuolle puolen.
 
Tommy Tabermann

torstai 30. toukokuuta 2013

Romupuutarha


Eipä sitä henno heittää menemään vanhoja kattiloita eikä pesusoikkojakaan. Annetaanpa niille siis vielä hitunen jatkoaikaa puutarhassa. Ajan patinoimat, ruosteiset esineet antavat kontrastia ja särmää kauniille kukkasille.



Tämän pesusoikon tilalle haaveilin ensin vesiallasta suihkun kera, vaan päätinpä toisin. Jospa sitten joskus myöhemmin, kun lapset on isompia eikä äitin kukkapenkit kiinnosta pienokaisia niin paljon.


Ränniputkessa on mehitähden turvallista asustaa. Mukavaa viikonjatkoa kaikille, minä jatkan ahertamista pihalla huomenna!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kukkii kukkii


Kesä tuntuu olevan jo täydessä vauhdissa, pihalla kukkii jo monenlaista!

Minä olen siirtänyt luonnosta pihallemme mm. ahomansikkaa ja kissankelloa, joista ensimmäinen on aika mainio maanpeitekasvi. Ja lapsetkin tykkää! Nyt ahomansikka näyttää kukkivan todella paljon, jospa minäkin ehtisiin sieltä jonkun marjan syödä. Luonnonperennat ovat aika varmoja kasvamaan ja kukkimaan, kunhan muistaa niillekin suoda omanlaisensa kasvuolosuhteet. Meidän talonpäädyssä on lämmin, kuiva penkki, johon olen siirtänyt pihatiemme ojanvarresta mm. kanervaa, puolukkaa, hopeapajua...Kokeilua kaikki tyynni mutta mielenkiintoista! Ja edullista.

Mutta muista kuitenkin siirtäessäsi luonnonperennoja omalle pihallesi kysyä maanomistajalta lupa. Ja rauhoitettuihin kasveihin ei kannata kajota!








tiistai 21. toukokuuta 2013

Elämää pihalla


Perhosia ei ole vielä paljoakaan näkynyt ulkosalla, kumma juttu. Köynnöskehikkoon ilmestyi kuitenkin risuperhonen!

Elämä on viime aikoina keskittynyt ulkosalle. Ja se näkyy kesän ajan myös blogissanikin, niin kuvissa kuin teksteissäkin. Pitkän, pimeän talven jälkeen on ilo möyriä kasvimaalla, kitkeä kukkapenkistä rikkaruohoja, ihmetellä kaikenmaailman ötököitä lasten kanssa ruohonkorsissa, kerätä voikukkia maljakkoon (silläkin uhalla, että ne nuupahtaa samana päivänä!)...

Vanha, aikaa nähnyt kasvihuoneeni kuskattiin uudestaan pihallemme. Se sai vielä jonkun vuoden jatkoaikaa, kun emme ehtineetkään kasata toista, uudempaa huonetta. No, pääasia jotta lämpö pysyy sisällä! Ja johan siellä onkin monenmoista jo kertynyt: paprikaa, tomaattia, kurkkua, melonia, kurpitsaa (jotka kylläkin joutavat ulos kasvamaan ilmojen vielä lämmettyä lisää) ja kukantaimia...Pihalla odottaa viinirypäle, Zilga, ístuttamista. Pari maissiakin tuli puutarhalta kotiin, niille toivon lämmintä ja kuivaa kesää!

Lauantaina olisi tiedossa perennanvaihtotapahtuma. Pitänee huomenna tutkia pihaa sillä silmällä, jotta mikä perenna vaatisikin jo harventamista...Lämpimiä ilmoja toivotellen puutarhahommiin toivotellen!

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää.