Meillä kävi eilen mukava vieras mukanaan hauska yllätys! Tässäpä teillekin muovailuvahan ohje, jonka voi tehdä aivan itse. Sen lisäksi se ei sottaa (ei tarvitse vaatteiden eikä pöydän suojausta) eikä ole myrkyllistä (ei haittaa vaikka suuhunkin eksyy). Sitä on mukava työstää, pienemmätkin muksut jaksavat kaulita sitä. Oikein mukavaa sadepäivän puuhaa!
Sekoita 5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja, 2 dl hienoa suolaa (meiltä loppui suola kesken, mutta jauhoimme merisuolaa sekaan) sekä 1 1/2 rkl alunaa (= maasuolaa, saa apteekista) keskenään. Lisää seokseen 5 dl kiehuvaa vettä. Me sekoitimme taikinaa aluksi sähkövatkaimella. Lisää lopuksi 2 rkl ruokaöljyä ja vaivaa taikinaa kuin pullataikinaa. Hieman jäähdyttyään taikina on valmista muovailtavaksi! Jos haluat värillistä muovailuvahaa, lisää elintarvikeväriä taikinan tekovaiheessa. Taikina säilyy muovipussissa vuoden.
Ja vinkiksi, tämä on hauska lahjavinkki! Tee taikina valmiiksi, pakkaa nätisti muottien ja kaulimen sekä teko-ohjeen kanssa samaan pakettiin ; )
Taikinaan voi käyttää joulusiivouksen yhteydessä kaapista löytyneet yli päivämäärän menneet jauhot. Ja vuoden päästä muovailuvahan voi laittaa kompostiin...
2 kommenttia:
Onpa kiva ja ekologinen lahjavinkki. Ei taida kylläkään mennä vahingossakaan pikkuväen suuhun, koska on suolaista. Pitääpä tehdä satsi pikku-Ellille ja Niksulle. terv. Ulla-mummu.
Ja jos laitat uuniin, muistaakseni 125 asteeseen, niin taideteokset säilyvät vaikka ikuisesti. Voi maalatakin, mutta ei saa olla kovin märkää väriä, sillä kastuessaan uunitetut teokset löllööntyvät.
Lähetä kommentti