lauantai 26. tammikuuta 2013

Puutarhastelua


Auringonpaiste viime päivinä muistutti minua tulevasta keväästä. Piti käydä tarkistamassa kellarissa syksyllä saamani kukkasipulit - milloinkas ne oikein piti laittaakaan multaan...? Ei hätää, huhtikuussa ehtii näköjään vielä hyvin. Turpeessa on säilössä lähinnä daaliaa, kääpiömiekkaliljoja ja gladiolusta. Sekä muutama kesäkukka talvehtimassa ruukussaan, mm. keijunmekkoa ja lumihiutaletta. Saas nähdä miten niiden kanssa käy, ensimmäistä kertaa yritän talvetusta. Kellari on onneksi sopivasti 3 astetta plussan puolella. Perunatkin ovat säilyneet hyvin.

Ja lämpökompostorikin toimii! Se taisi olla 40 astetta plussan puolella. Taitaa tulla toinen talvi perään, kun saan pysymään sen toiminnassa. Eli opinhan minä sen käytön: runsaasti ruokaa sopivina annoksina, reippaasti kuiviketta ja sopivasti sekoitusta. Hoksasin onneksi viime nollakelien aikaan tyhjentää kompostorin, kun se uhkasi täyttyä. Pitänee harkita toisen kompostorin hankintaa, tämä kun on tarkoitettu 4 hengen perheelle ja meitä on jo 5...

Autotallissa on muutama kesäkukka talvehtimassa, vintillä myös. Ovat olleet vähän niukalla hoidolla (kuuluu onneksi asiaan!), vettä olen lirauttanut silloin tällöin. Sisätiloissa olleista muutama jo kuivahti, ehkä ne olisivat viihtyneet paremmin viileämmässä autotallissa. Oppia ikä kaikki. Pelargoniasta laitoin istukaisia veteen, yhden verenpisaran kokeilin tuoda sisälle jo kasvamaan. Ja laitoinhan minä ne varjostuskankaat tuijillekin taasen. Mietin vain, että kuinkahan isoina ne jo pärjäävät ilman kangasta...? No, muistin sitten syksyllä istuttamani alppiruusunkin - se kun sijaitsee aavistuksen aurinkoisella paikalla. Varjostuskangas kun loppui, ompelin käyttämättömästä joulukuusenmatosta (joka sattui olemaan säkkikangasta) hupun ruusulle ; )  Hyvin toimii. Hassua muuten, että aika monesta turhasta tai käyttämättömästä tavarasta saa tuunattua taas käyttökelpoista....

Miksiköhän muuten siemenluetteloita ei ole vielä tullut postissa? No, yritin kyllä luvata itselleni, että tänä vuonna en tilaa ainuttakaan siementä....Heh. Taidan tietää miten tämän lupauksen kanssa käy.


Ei kommentteja: