Voi sieni!

Juu, en ole vielä sienimetsään lähdössä vaikka ilmat ovat olleet nyt viime päivinä otolliset sille harrastukselle. Vaan ne on nuo katajat, joita minä murehdin. Ei se ollutkaan viime kesän vikaan mennyt lannoitus eikä tämän kevään ahava, joka vei värin havuistani vaan katajissa talvella levinnyt sienitauti! Plääh. Tautia on näkynyt olevan niin puutarhoissa kuin luonnossakin.

Poikkihan minä ensin meinasin pensaat sahata vaan tuumasin sitten uudestaan asiaa. Annetaanpa niille vielä mahdollisuus, koskapa vihreää näkyy sentään jossain. Ja luulisipa tästä maasta katajan kaikonneen tyystin, mikäli ne välillä esiintyviin sienitauteihin aina pötkähtäisivät...

Enpä siis luovu toivosta. Kuin pienenä merkkinä siitä löysin tienposkestamme pienen VIHREÄN katajanalun. Vaikka tiedänkin kyseisen otuksen olevan ronkeli siirroille, otin riskin ja siirsin sen lähes vastaaviin olosuhteisiin pihallemme. Tuskin tuo pikkarainen tuli juurikaan sojottamaan samaan ilmansuuntaan kuin se alunperin oli, mutta toivon silti sen uudelle paikalle juurtuvan. Toivossa on siis hyvä elää. Ja nuo ruskeat katajat saavat vuoden armonaikaa parannella haavojaan.