tiistai 15. lokakuuta 2013

Verhostelua


Syksyn tullen ja iltojen pimetessä sitä on ollut aikaa jo ihmetellä elämää sisätiloissakin enemmän. Ja niinhän siinä kävi, että verhoja piti ruveta uudistamaan! Keittiöön piti saada jotain uutta - ja halvalla. Muistinpa sitten jemmanneeni ne vanhat armeijan keittiöpyyhkeet odottamaan juuri tätä hetkeä. Ompelukone siis esille ja verhoja ompelemaan. Pyyhekasasta löytyikin sopivasti ne neljä pyyhettä, jotka tupamme ikkunan leveys vaati. Aluksi ompelin verhot ilman pitsiä, mutta mielestäni ne jäivät kaipaamaan jotain. Se pitsi puuttui. Ei muuta kuin kangaskauppaan ja ostoksille. Kerrankin minulla oli onnea matkassa, löysin juuri sävyltään ja leveydeltään sopivaa pitsiä tarkoitukseeni. Ja pitsiä oli kaupassa sentilleen riittävästi!


Näin aavistuksen sotilaalliset verhot saivat hiukan enemmän herkkyyttä. Krigsmakten ja Försvarsmakten koristavat nyt meidän keittiön ikkunaa kaikessa rauhassa.


Ompelin sitten tyttärillekin uuden kapan heidän kamariinsa. Hello Kitty voitti tällä kertaa prinsessat, kun tytöt valitsivat kuosinsa itse. Jotain erilaista piti heidänkin verhoon  kehitellä. Niinpä päädyin leikkaamaan kapan alareunan "aalloille" ja koristamaan reunan valkoisella kanttinauhalla. Verhosta tulikin paljon kivempi ja elävämpi näin! Ja tytöt tykkäsi.



Ei kommentteja: