maanantai 1. joulukuuta 2014

Piirustus poikineen


Tämä päivitys tulee aavistuksen myöhässä....mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Sain aloittaa vuosi sitten piirustusprojektin Tevella Oy:lle, joka on Suomen johtava päiväkotien toimintavälineiden ja kalusteiden toimittaja. Yritys toimittaa tuotteita myös kouluille, ikäihmisille sekä yksityisille kuluttajille (www.tevella.fi). Piirsin kuvitukset noin 550 korttiin, joista vain muutama tässä mallina. Ny sain itsellenikin mallikortit tästä pikkaraisesta piirustusprojektista muistoksi.



Nämä mustavalkoiset toiminnanohjauskortit on tarkoitettu toiminnan ohjauksen avuksi henkilöille, joille pelkkä sanallinen ohje toimimisen tueksi ei riitä. Niitä voi käyttää myös muistin tukena esim. päiväohjelman hahmottamisessa.




Näillä värillisillä korteilla taas opetellaan erilaisia suomen kielen äänteitä: "geminaatta vai ei", "pitkä vai lyhyt vokaali" ja "nk vai ng -äänne". Kortin toisella puolella on aina vastaus annettuun vihjeeseen.

Oli pitkästä aikaa ihana piirtää ja haastaa oma luovuus vähän eri tavalla. Osa teksteistä/sanoista kun vaati monen päivä miettimisen, esim. miten piirtää selkeästi aikaan ja paikkaan liittyviä elementtejä. Testiryhmänä oli monet kerrat omat lapset, kun piti tietää vastasiko kuvitus tekstiä. Hahmottelin ensin kuvat lyijykynällä paperille, jonka jälkeen käytin mustaa tussia puhtaaksipiirtämiseen. Sen jälkeen skannasin piirustukset ja vektoroin ne tietokoneella värittämistä varten, koska tavoitteena oli saada mahdollisimman kirkkaat, selkeät ja tasaiset värit.

Mutta nyt seuraavia haasteita odottelemaan :) Tunnelmallista joulukuuta kaikille - muistakaa olla KILTTEJÄ! Ja lämpimästi tervetuloa uudelle lukijallekin, Heidille :)




3 kommenttia:

Jonsku kirjoitti...

Kylläpä olet saanut ihanan työn :) Hienot ja selkeät kortit ja miten paljon niistä onkaan vielä apua!

Tuulenpesä kirjoitti...

Kiitoksia sulle Jonsku! Tämä työ oli todellakin kiva toteuttaa :) Toivottavasti niistä tosiaan on monelle vielä oppimisessa sekä ihan normiarjessakin apua.

Liisan kotona kirjoitti...

Tärkeä projekti ollut sinulla ja hieno lopputulos :) tuohon ei meistä kaikista olisikaan toteuttajaksi. Terv Liisa