maanantai 13. lokakuuta 2014

Pöllöjä

Trendieläin on nykyään pöllö. Sitä ei voi olla huomaamatta. Pöllöjä on siellä, täällä, tuolla - jos minkälaisena sympaattisena hahmona. Ystäväni vinkkasi kesällä yhdestä askartelusivustosta, johon oli koottu kaikenlaisesta metallista tehdyistä pöllöistä (kattilankansia, pullonkorkkia, siivilöitä, nappeja...). Pitihän viimein minunkin siis kokeilla, sitä pöllöä siis. Ja kun syyskuussa oli muutenkin tarkoitus pystyttää paikalliseen galleriaan ystävän kanssa ristipisto-kierrätyskäsityö -aiheinen näyttely, tuli tavoitettakin. Halusin näytille jotain uutta tekemääni.

Niinpä mars kirppikselle sekä penkomaan omia "romu"varastojani. Ensimmäiseen, tunturipöllöön, idea lähti pyörän lokasuojasta lamppuineen...

Helmipöllö syntyi kattilankannesta, lautasista, rikkinäisistä korvakoruista, rautalangasta, medaljongista...ja niistä helmistä!


Missähän lie nämä pöllöt talvehtivat ensi talven? Luultavasti ne etsiytyvät puuladon suojiin ja lennähtävät kevään tullen takaisin puutarhaamme. Niin "lennähtivät" myös keväällä istuttamani avokadot ja granaattiomenakin sisätiloihin karkuun syksyn kylmää. Istutin nämä jo aika isoiksi kasvaneet (korkeus 40cm) eksoottiset kukkaset suurempiin altakasteluruukkuihin ja toin valoisalle kuistille talveksi. Jännityksellä odotan, saanko menemään ne läpi pimeän ja kylmän Suomen talven!


 Mutta nyt toivotan Teille mukavaa alkanutta viikkoa!







4 kommenttia:

Jonsku kirjoitti...

Aivan ihania! Minäkin tahtoisin tuollaisia pöllöjä pihaa vahtimaan.
Vautsi sun avocadoa, sehän on ISO!
Meidän avocadossa on vasta kaksi isoa lehteä ja piiitkä varsi. Taisi olla liian valoisassa paikassa syntyessään. :)

Liisan kotona kirjoitti...

Kivat pöllöt. Noihan on kivoja linnunpelättimiä. Sullahan on eksoottisia kasveja. Toivottavasti saat ne talvehtimaan. Liisa

Anonyymi kirjoitti...

Komiat "PÖLLÖT".
...meillä vaan liikkuu isompia :) pöllöjä,joskus :))

Olet todellinen "romu-prinsessa" ;))
Toivotaan että talvehtivat nuo niin komiasti alkuun päässeet eksoottiset ,viherkasvisi.

minä tomaateista ja paprikoista keitin keiton ,ja pullotin pieniin kerta-annospulloihin :)

kiitos samoin :))

-lumiukko-

Tuulenpesä kirjoitti...

Kiitosta kaikille! Jopas löytyi kerrankin mun väkerryksille jotain käyttöäkin, linnunpelättimen rooli :) Juu, eksoottisia otuksia pitää aina välillä kokeilla - kaikella riskilläkin, että jäävät vain yksivuotisiksi! Jonsku, luultavasti nämä kukkaset ei voi saada liikaa valoa ;) Huomaa sitä aurinkoa jo itsekin kaipaavansa, vaikka on vasta syksy aluillaan!