keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Lasten kanssa värkättyä
Mitähän tämä yllätyspussi sisältää? Ompelin ystävän pojalle synttärilahjaksi pussukan, jossa on pienelle konemiehelle tärkeitä kuvia: traktoreita, autoja, puimureita...
Sisälle tehtiin harmaasta laudasta ristinolla-peli. Sahasin 20 x 20 cm kokoisen palasen harmaasta laudasta, johon piirsin mustalla permanent-tussilla viivat. Lapset saivat kerätä pieniä kiviä ja maalata ne akryylimaaleilla. Pelinappuloiden kuivuttua lakkasin ne vielä. Tämän pelin voi helposti pussissa ottaa vaikka matkalle mukaan.
Oma tyttäreni innostui muuten myöskin tekemään oman versionsa näistä rikkoutuneista kukkaruukuista. Aidan hän teki jäätelötikuista - liimaten ja maalatan. Symppis, eikö totta?
Meilläkin vietettiin jälleen synttäreitä. Tyttöset saivat askarrella kesäiset kirjanmerkit itselleen. Muksut piirsivät ensin tussilla kukkasia pahville ja liimasivat perhoset. Sen jälkeen kortit kävivät laminointikoneessa. Tein merkkeihin reiät, johon voitiin pujottaa paperinarut. Naruihin tytöt olivat sitä ennen pujotelleet valitsemansa helmet. Näistä tuli kyllä sieviä merkkejä - minäkin sain omani!
Värikästä ja inspiroivaa loppuviikkoa kaikille!
tiistai 12. toukokuuta 2015
Rikkinäisten tavaroiden tuunausta puutarhaan
Äitienpäivä tuli ja meni. Kaiken vilskeen keskellä ehdin tehdä sekä omalle äidilleni että anoppilaan kesäiset kranssit ulko-oviin. Näitä kranssikehyksiä opettelimme myös tekemään pajukurssilla. Huomasinpa vain, että omat pajuni olivat jo aavistuksen liika kuivuneita, koska eivät tahtoneet nätisti enää ympyrän muotoon taipua. Näihin kransseihin hyödynsin kirppiksiltä ostamani kynttilämansetit, joista irrotin silkkikukat ja liimasin kuumaliimapistoolilla kransseihin.
Jo viime kesänä näin Pinterestissä kuvia pikkuisista puutarhoista, joihin oli hyödynnetty rikkinäisiä saviruukkuja. Idea oli jäänyt mieleen - niinpä kömpelyyttäni pari rikkomaani ruukkua ei päätynytkään salaojiksi toisten ruukkujen pohjalle vaan...
Tämä versio on vielä vähän alkuvaiheessa - katsotaan mitä siitä loppujen lopuksi tulee. Sammalkin näyttää nyt vähän ruskealta, mutta jospa pienen kastelun jälkeen se intoontuu viheriöimään.
Äitienpäiväruusuni pääsi tänään jo ulos perennapenkkiä koristamaan. Samoin tyttäreltäni saatu ruusupapu, joka istutettiin isoon ruukkuun. Papu oli hauskasti idätetty kasvun alkuun muovipussissa, jossa oli vähän talouspaperia ja vettä. Pussia oli sitten pidetty päiväkodissa teipattuna ikkunaan. Nyt kotona saamme tyttären kanssa jatkaa tämän pavun kasvun ihmettemistä.
Kukkapenkkejä perkatessani muistin jaloritarinkannukseni, joka kasvaa kesän mittaan yli toista metriä korkeaksi. Eipä hätää - romuvarastooni oli ilmestynyt tämä rikkinäinen tuoli vain ideaa odottamaan. Siitäpäs sain oivan tuen tökkäämällä sen multaan kukan viereen. Pieni pyöreä kehys nojassa vain odotti, että lisään siihen pienen kirkkaan kristallin roikkumaan! Nyt jäämme tämänkin kukkasen kasvua odottelemaan.
Oikein mukavaa viikonjatkoa kaiken värisille peukaloille - tämä viherpeukalo rientää ulos puutarhahommiin!
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Roska-astian tuunausta ja synttäriviiriä tilkuista
Ostin jokin aika sitten muksuille kirppikseltä puisia junaradan palasia, jotka olivat tällaisessa pahvisessa astiassa. Tämä kantokahvallinen purnukka jäi kuitenkin meillä tarpeettomaksi, kun kaadoimme ostetut palaset toiseen junaradan palasia täynnä olevaan astiaan. En kuitenkaan raahkinut heittää näin vankkatekoista purnukkaa menemään - ja hetken päästä jo hoksasinkin, jotta tytöillähän ei ole omaa paperiroskista kamarissaan. Vaan kohtapa olisi!
Päällystin purkin ensin kankaalla, jonka tytöt itse valitsivat aika runsaasta kangasvalikoimastani. Sitten muksut saivat penkoa minun pitsivalikoimanikin läpi - niillä koristeltiin vielä vähän lisää roskista. Nämäkin liimasin.
Koska purnukan pahvinen pohja oli rikki, poistin sen. Sahasin vanerista uuden, jonka työnsin sisäkautta paikalleen. Ja näin oli taasen paikattu yksi tämän talouden puute, ja aika edullisesti ja nopsaan :)
Kevät on mennyt ripeästi eteenpäin, ja aika on mennyt kuin siivillä pihahommissa. Ostinpa jo pussillisen siemenperunoitakin, kun parin vuoden tauon jälkeen kaivoin kasvimaalle muutaman metrin perunapenkkiäkin.
Vappuviikonloppu kului omien synttäreideni merkeissä. Ystävät muistivat minua (yllättäen) kaikenmoisilla puutarhajutuilla. Ihanaa! Istutinkin jo pihalleni suklaakirsikan, alppiruusu odottaa vielä kuopan kaivamista...
Juhlia varten tein itse pari kukkakoristetta pöydälle. Ostin marketista yhden keväisen kukkakimpun, josta riitti kahteen koristeeseen. Laitoin matalaan metalliastiaan kukkasientä, ja siihen aloin kokoamaan näitä kokonaisuuksia. Pihaltani löysin sekaan vihreääkin, tuijaa ja murattia. Vähän sekaaan meriheinää, helminauhaa, pajupalloja, miniatyyrikastelukannua ja perhonen.
Synttäreitä varten ompelin myös tilkuistani pari synttäriviiriäkin. Kolmiot ovat kaksipuoleisia, toisella puolella on aina joko yksivärinen tai kirjava/kuviollinen kangas. Näin viiriä voi käyttää missä vain ja kumminpäin vain.
Tiistai-illat ovat kuluneet pajunpunonnan parissa, siihen palailen myöhemmin. Mutta ostinpa kuitenkin muutaman tikun viljeltävää pajua. Osan laitoin ihan omiin penkkeihinsä, mutta muutaman ylijääneen istutin kaivonrenkaan ympärille. Tarkoituksesan olisi, että kasvettuaan pajut muodostaisivat majan renkaan ympärille. Sidon pajut ylhäältä yhteen kun korkeutta on tarpeeksi ja katkon ylimääräisiä versoja tarpeen mukaan. Kastelua nämä pajutikut tarvitsevat paljon!
Näihin kuviin ja tunnelmiin - palaillaan ystävät hyvät!
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Lempireseptikansio servettitekniikalla
Sukuun ja tuttaville on nyt putkahtanut urakalla poikavauvoja. Niinpä on sitten tehty sinivoittoisia vauvakorttejakin! Mutta asiasta toiseen, siihen reseptikansioon....
Kaappiin on huomaamatta kertynyt monenmoisia ruokareseptejä. Nämä epämääräiset lippuset ja lappuset, sivut ja vihkoset ovat olleet muovikansiossa odottamassa kokkaajaa. Vaan sielläpä ovat saaneet olla rauhassa. Niitä kun on muka jotenkin ollut vaikea selata ja penkoa...No, päätinpä viimeinkin laittaa järjestykseen reseptini!
Hyllystä löytyi yksi valkoinen tyhjä kansio, jonka tuumasin tuunata servettitekniikalla. Kokemusta muovista tässä yhteydessä minulla ei ollut, mutta päätinpä kokeilla miten lakka kiinnittyy tähän. Servettikokoelmastani ei löytynyt mitään ruoka-aiheisia kuvia, joten valitsin fiilistuntumalla värit lakkaamista varten.
Ennen lakkaamista leikkasin kuitenkin talteen kaikki hyvältä vaikuttavat reseptit (ja toivottavasti tuleva lempireseptit) ja liimasin ne vähän tukevammalle paperille (A4). Jaottelin reseptit tyyliin: liha/kala/kana/salaatit/keitot/makeat leivonnaiset/suolaiset leivonnaiset/smoothiet...Jätin myös pari tyhjää välilehteä sekalaisille ohjeille. Nämä välilehdet tein eri värisistä kartongeista.
Serveteillä päällystämisen jälkeen kansiosta tuli tällainen väriläiskä. Norsun vieren liimasin vielä otsikointia varten pienen kakkupaperin.
Tässä samaisesta aiheesta lähikuva.
Otinpa vielä kuitenkin mustan tussin käteen ja koristelin norsua ja haikaraa hitusen sekä lisäsin tekstin kakkupaperiin. Pari lakkausta näihin päälle ja valmista tuli.
Jospa nyt sitten innostuisin paremmin penkomaan omia reseptivalikoimiani eivätkä ne lojuisi turhaan kaapissa! Ja kun huomaan perheen tykästyneen johonkin ohjeeseen, merkkaan plussan reseptin kohdalle.
Makoisaa viikkoa kaikille!
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
Hajuvesipullosta keväinen koriste
Niin se kevät vain tuli, toi mukanaan auringon ja lämmön! Ihanaa. Ilmassa on jälleen toivoa uudesta elämästä. Bougainvilleani innostui talven jälkeen kukkimaan. Ulos se päässee kun ilmat lämpenevät kunnolla.
Tein jo syksyllä tämän ikkunakoristeen, mutta siitä tuli jotenkin niin keväinen, että esittelen sen nyt vasta. Lasinsulatuskurssilla sulatutin tämän ihanan vaaleanvihreän hajuvesipullon, jossa on hentoinen lehden kuvio - lupaus tulevasta kesästä. Kirppikseltä löytyneestä kynttiläjalasta irrotin metalliset lehdet irti ja kiinnitin vanhaan rautaiseen lasitölkin vanteeseen. Sekaan pujottelin muutaman valkoisen helmen - muistoja menneestä talvesta. Laitoin pullon viereen roikkumaan vielä pari sulavaa jääpuikkoa, kristallia, niin ikkunakoristeeni oli valmis. Lupaus tulevasta elämästä, Kevät.
Jokirantamme sinivuokot kukkivat täyttä päätä. Ilokseni huomasin tänään, että ihan pikkuhiljaa ja vaivihkaa nämä kukkaset ovat levinneet pitkin rinnettä. Ehkä joskus koko rantamme on tähän aikaan keväästä ihan sininen!
Rannan puuston raivauksessa olen jättänyt tämän kohdan rauhaan. Puut menevät hienosti jonossa, kuin polkua rantaan näyttäen. Jonain päivänä tuohon ehkä ilmestyy jonkunlaiset rappuset...
Tänäkin keväänä ilmestyi kotipihamme puihin yksi linnunpönttö lisää - perinteisesti.
Joen jää on sulanut, aurinko paistaa - vuoden paras vuodenaika on käsillä. Nauttikaahan hyvät ihmiset! Minä ainakin lähden ulos.
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Lampunvarjostimen tuunausta matonkuteilla
Talvi alkaa olla ohi. Kuistilla talvehtineet avokadot ja granaattiomenakin säilyivät hengissä ja kasvattelevat uusia lehtiä! Satoa odotellessa...
Poikien kamariin oli jäänyt tyttöjen muutettua yläkertaan punainen lamppu, jonka päätin päivittää vähän poikamaisempaan väriin. Viininpunainen lamppu oli myös vähän pimeä, jos niin lampusta voi sanoa. Kesällä olin jo rompetorilta ostanut 50 sentillä tämän lampunvarjostimen kehikon, jonka nyt viimeinkin ehdin tuunata.
Matontekoprojekteistani oli jäänyt yli muutama pieni kerä lakanoista revittyjä kuteita. Niistä aloin punoa uutta varjostinta. Aluksi kiersin metallilangat yhden edestä ja yhden takaa. Lopputulos ei kuitenkaan viehättänyt silmääni vaan purin koko alun pois. Loppujen lopuksi kiersin joka metallilangan ympäri kuteen kerran, jolloin sain pinnasta tukevamman ja siistimmän näköisen. Näin lamppuun tuli sopivasti särmäkkyyttä ja pehmyyttä.
Koska kude oli revittyä, halusin punontajäljestä selvää ja kiinteää. Muuten lampusta olisi tullut sottuisen oloinen. Nyt lampunvarjostimessa on mielestäni sopivassa suhteessa kaikkea. Pilvipouta :)
Kevät on tullut meidän pihallekin. Tästä se taasen alkaa, kukkaloisto! Ihanaa viikkoa kaikille!
torstai 9. huhtikuuta 2015
Kuinka tuhota hetkessä 10 Marimekon paitaa?
Aikojen saatossa kaappiimme oli kertynyt useampi Marimekon paita. Monet olivat käytössä jo rispaantuneet ja saaneet ylimääräisiä väriläiskiä. En raaskinut vielä kuitenkaan laittaa paitoja eteenpäin, vaan päätin hyödyntää iloisen väriset kankaat nähtyäni Marttojen sivuilla ohjeen 5 minuutin piposta.
Marttojen videon perusteella en vain hoksannut alasauman ompelua. Selkeämmän ohjeen löysinkin täältä Lähiömutsin blogista: http://www.mutsiavautuu.com/2013/05/diy-viiden-minuutin-trikoopipo.html
Siispä tuumasta toimeen ja leikkaamaan pipoja! Suit sait sukkelaan niitä saikin valmiiksi saumurilla.
Pipojen ompelusten jäljiltä jäi vielä kasa hihanpalasia - eikä niitä tietenkään raahkinut laittaa roskiin. Vaan mitäpä niistä...pyörittelin niitä hetken pöydällä kunnes hoksasin, että niistähän saa vallan mainiot hamoset tytöille pienellä vaivalla! Leikkasin vain hihat auki ja saumat pois. Sen jälkeen samankokoiset hihat sommittelin yhteen ja ompelin saumurilla mekoksi. Vyötärölle kiinnitin leveän resorin ja alalaidan huolittelin vain saumurilla. Tadaa, pari hamostakin valmiina eikä aikaa mennyt paljon mitään!
Värikkäitä päiviä teille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)